Tuska

10510905-sabaton6

Tuska, eli koko nimeltään Tuska Open Air Metal Festival, on vuosittain Helsingissä järjestettävä raskaan metallin konserttitapahtuma. Tuska on kaupunkifestivaali, ja sitä on järjestetty mm. Kaisaniemessä. Nykyään Tuska Festivalin konserttialueena toimii Helsingin Suvilahti, ja ajankohta osuu parhaaseen kesäkauteen päivien 26.6. – 28.6. väliselle viikonlopulle.  

Tuskan historia ulottuu aina vuoden 1998 kesään asti, jolloin ensimmäinen Tuska Metal Fest järjestettiin. Idea tähän uuteen raskaan rock-musiikin juhlaan oli saatu vain hieman aikaisemmin: saman vuoden talvena. Pienimuotoisesta rock-tapahtumasta on vuosien varrella kasvanut merkittävin suomalainen raskaan musiikin festivaali, ja kansainvälisenkin mittapuun mukaan kysymys on merkittävästä heavy metal -tapahtumasta. On tietysti aivan luonnollista, että tunnetusti metallimusiikin mekkana pidetystä Suomesta löytyy myös ainakin yksi pelkästään raskaalle musiikille omistautunut festivaali.  

Vuoden 2015 esiintyjät ovat raskaan sarjan kovia nimiä, joista voi mainita ainakin esim. legendaarisen Alice Cooperin, sekä metallimusiikin järkäleet, kuten Sabaton, Amorphis, Exodus ja Loudness. Ja kotimaisia tämän tyylilajin kovimpia nimiä löytyy luonnollisesti esiintymisohjelmasta pitkä lista: Stratovarius, Mokoma, Kylmä Sota, Apina ja moni muu. Kuten esiintyjälistasta voidaan todeta, on tarjolla varsin monipuolista raskasta musiikkia, sillä toki esimerkiksi Alice Cooper edustaa varsin erityylistä metallia(?) kuin monet huomattavasti synkempiä sävyjä soittavat black-metal -bändit.  

Jokaiselle löytyy kuitenkin varmasti jotakin, eikä aikaakaan, kun on jo kesä ja Tuska taas täällä! Lippuja festivaaliin voi ostaa aikaisempien vuosien tapaan mm. Lippupalvelusta.