Rock Am Ring

6353971-people-dance-during-rock-concert  

Rock Am Ring -tapahtumaa voisi kutsua Saksan lahjaksi rockfestivaalien maailmalle. Tämä raskaan rockin tapahtuma järjestetään vuosittain Nürburgin Nürburgringillä (mistä muuten nimi Rock Am Ring tuleekin), ja sen kanssa samaan aikaan järjestetään myös Rock im Park -niminen festivaali Nüremebergin Zeppelinfeldissä.  

Kyseessä on kolmipäiväinen tapahtuma, jonka ideana on se, että bändit ja artistit joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta esiintyvät sekä Rock Am Ringissä että Rock Am Parkissa. Kyseessä on Saksan suurin musiikkifestivaali ja samalla myös yksi suurimmista maailmassa, sillä esimerkiksi vuonna 2007 tapahtumalla oli jopa 150 000 kävijää.  

Rock Am Ring suunniteltiin aluksi vain kertaluontoiseksi tapahtumaksi vuonna 1985, mutta koska menestys ylitti järjestäjien odotukset, päätettiin tapahtumaa jatkaa vuosittain. Nyt on siis meneillään jo 30. Rock Am Ring -vuosi. Vuosina 1988 – 1991 festivaalia ei kuitenkaan järjestetty. Myös festivaalin järjestyspaikka on vaihdellut, kun esimerkiksi vuonna 1993 Rock im Park pidettiin Itävallan Wienissä, minkä jälkeen sitä on järjestetty myös Münchenin lentokentällä ja Münchenin olympiastadionilla.  

Vuosien varrella Rock Am Ringissä on esiintynyt vakuuttava lista rockmusiikin suuria nimiä, eikä tämäkään vuosi tee poikkeusta. Lavalle nousevat mm. A Day to Remember, All That Remains, Bad Religion, Bastille, Die Toten Hosen, Donots, Enter Shikari, Interpol, L7, Motörhead ja monta muuta rockin suurnimeä. Rock Am Ring järjestetään kesällä, 5. – 7. kesäkuuta, ja lisää tästä tapahtumasta voi lukea heidän web-sivultaan osoitteesta rock-am-ring.com.