Judas Priest

Judas Priest on nimi, jonka varmasti jokainen metallimusiikkia joskus kuunnellut ja seurannut tietää, sillä tätä yhtyettä pidetään yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä metallibändeistä. Judas Priest tulee Englannista ja se perustettiin Birminghamissa jo vuonna 1969. Yhtye ehti siis olemaan sellaisten rock-musiikin järkäleiden kuin esim. Jimi Hedrixin, The Beatlesin ja The Doorsin aikalainen.  

 

Judas Priestilla on takanaan pitkä ja myös tuottelias ura, sillä yhtye on julkaissut 16 studio- ja viisi livealbumia, joita on myyty yhteensä yli 50 miljoonaa kappaletta. Varsinaisen läpimurtonsa Judas Priest teki 1980-luvulla albumien British Steel (1980) ja Screaming for Vengeance (1982) avulla. Näin pitkälle uralle mahtuu luonnollisesti jo useitakin miehistön vaihdoksia, mutta yhtye on vielä nykyäänkin erittäin aktiivinen. Judas Priest on edelleen tuttu vierailija monilla suurimmilla metallimusiikin festivaalilla.   Yhtyeen tarina alkaa siis 1960-luvun lopun Birminghamista – samasta kaupungista muuten, josta Black Sabbath on lähtöisin – ja kun paikallinen blues-bändi Judas Priest hajosi vuonna 1970, pyysivät K.K.Downin ja Ian Hill yhtyeessä laulajana ollut Al Atkinsia mukaan uuteen bändiinsä.

Samalla Judas Priest -nimi siirtyi uuden bändin käyttöön. Judas Priest soittikin aluksi bluesia, mutta alkoi varsin pian, varmastikin osittain Black Sabbathin innoittamana, soittaa raskaamman tyylisuunnan musiikkia. Sabbath-kitaristi Tony Iomm piti tuohon aikaan myös omaa ohjelmatoimistoa, jonka listoilla Judas Priestkin oli.   Kaiken kaikkiaan jälkikäteen voidaan todeta, että jos nyt ei aivan Black Sabbathin suuruinen, mutta kuitenkin varsin merkittävä metalliyhtye kehittyi Judas Priestistäkin ajan myötä. Tätä yhtyettä pidetään erityisesti uudemman metallityylisuunnan yhtenä suurimmista vaikuttajista mm. Motörheadin ohella.