Member Login

Lost your password?

Registration is closed

Sorry, you are not allowed to register by yourself on this site!


Archive for the ‘Musiikki’ Category

Menneisyyden nykyaikaiset keksinnöt

Thursday, March 2nd, 2017

Jos ajatellaan aikakautta 1800-luvun lopulta 1900-luvun puoliväliin, niin voidaan sanoa, että kyseessä on teknologisessa mielessä vallankumouksellinen ajanjakso. Sen voisi ajatella huipentuneen vuoteen 1969, kun ihminen astui kuun pinnalle, ja alkaneen sähkölampun keksimisestä. Pohjoismaiden ensimmäinen hehkulamppu sytytettiin muuten Tampereella Finlaysonin tehtaalla vuonna 1882.

innovations

Historian multimediaa

Alkeellinen hehkulamppu sai nopeasti jatkoa, kun keksittiin useita muita sähkön sovelluskohteita: puhelin, pölynimuri, sähkölämmitin, jääkaappi, pesukone, ja lopulta myös radio. Radio oli historiallinen keksintö, ja se yleistyi nopeasti 1900-luvun. Pian Suomessakin lähes joka kodissa oli radiovastaanotin. Ensimmäiset radiot olivat akkukäyttöisiä ja akkuja ladattiin yleensä kyläkaupalla tai jossakin muussa siihen soveltuvassa paikassa.

Seuraava joka kodin suuri uudistus oli luonnollisesti televisio, joka yleistyi Suomessa 1950-1960 –luvuilla ja on pitänyt pintansa meidän päiviimme asti edelleenkin kodin ”olohuoneen keskipisteenä”. Nykyisen digitaalisen televisiovastaanottimen toimintaperiaate on tosin aivan erilainen kuin alkuperäisen kuvaputkitelevision.

Digitaalisuus ja palvelujen sisältö

Tämän päivän yksi hittisanoista lienee digitaalisuus, mikä käytännössä tarkoittaa tietokoneiden ja laskennallisuuden mukana tuloa lähes jokaiseen asiaan. Käytännössä televisio, musiikki ja elokuvat ovat täysin digitaalisia. Radio sinnittelee vielä analogiamaailman puolella. Luonnollisesti myös tietokoneet, älypuhelimet ja tabletit ovat digitaalisuuden suuria tulenkantajia. Mutta tietotekniikka hiipii myös autoihin ja kodinkoneisiin. Kaiken takana on tietysti tietokoneiden kehittyminen, joka lähti toden teolla käyntiin 1970-luvulla.

Mutta edistyminen näkyy myös muussakin, kuin pelkästään laitteistossa. Eräs hyvä esimerkki siitä, kuinka pelimaailmassa on menty eteenpäin ovat legendaariset pelit Rocklegenda Kiss. Digitaalisuus jyllää myös pelimaailman puolella. Nykyiset pelit, oli kyseessä sitten toiminta, seikkailu tai vaikkapa kasinopelit, ovat käytännössä tietokoneelle tehtyjä ohjelmistoja. Kiitos nykyisten mobiililaitteiden, näitä pelejä voi kuitenkin pelata myös puhelimissa.

Tulevaisuuden visioita

Digitaalisuus tulee todennäköisesti jatkamaan voittokulkuaan, vaikka ajoittain näkyy myös vastakkaisia ilmiöitä, joissa analoginen maailma taas nostaa päätään. Tällä hetkellä kenties paras esimerkki tästä on vinyyli LP-levyjen huima suosio. Monet artistit ja bänditkin ovat ryhtyneet julkaisemaan musiikkiansa digitaalisen CD-levyn lisäksi myös vanhana kunnon vinyylilevynä, koska niitä yleisö haluaa ostaa.

Kenties jossain vaiheessa näemme samankaltaisen retro-ilmiön vaikkapa filmikameroissa tai vhs-videokameroiden uutena tulemisena. Kenties vanhat putkitelevisiot kannetaan jonakin päivänä takaisin kellarista olohuoneeseen – tai ehkei nyt sentään.

Kim Herold – Mallista muusikoksi ja pokerinpelaajaksi

Wednesday, March 25th, 2015

Kim Herold nousi julkisuuteen mallina, mutta myöhemmin hän teki onnistuneen siirron musiikkimaailmaan. Herold on tehnyt musiikkiuraa niin yhtyeessä kuin myös sooloartistina jo yli kymmenen vuoden ajan. Hän on myös tullut tunnetuksi kiinnostuksestaan pokeriin ja hän on menestynytkin siinä, ollen nyt Suomenmestari.

Suomenruotsalaisen Heroldin kansainvälinen mallinura alkoi 17-vuotiaana Milanossa, jossa hän oli lomailemassa. Hänet kutsuttiin kadulta koekuvauksiin ja pian hän olikin jo alusvaatemainoksessa. Tämän jälkeen hän vietti vuosia ulkomailla mallin töitä tehden ja lehdissä poseeraten. Ennen malliuraansa hän kävi kokkikoulua.

Monen yllätykseksi Herold vaihtoi menestyksekkään mallinuransa musiikkiin. Hän oli laulajana vuosina 2004-2008 letkeää popmusiikkia tekevässä Humane-yhtyeessä, jonka kanssa hän julkaisi kaksi englanninkielistä albumia: Welcome to this Wonderland, joka julkaistiin kymmenessä maassa vuonna 2005 sekä Dreamcircus vuonna 2006. Bändin suurimmaksi hitiksi nousi God Was a Woman Too. Humanen mentyä tauolle Kim Herold on tehnyt omaa soolouraansa.

Ensimmäinen Universal Musicille tehty soolosinkku Social Butterfly julkaistiin vuonna 2008 ja siitä tuli aikamoinen kesähitti sekä Suomessa että myös muun muassa Virossa. Viimeistään Social Butterfly nosti Kim Heroldin kotimaisen musiikin ystävien tietoisuuteen mm. tiheän radiosoiton myötä. Samana vuonna julkaistiin myös kevyttä poppia sisältävä esikoisalbumi DrunkSoberLoveMusic, jonka kaikki kappaleet ovat Heroldin itse tekemiä. Seuraava soololevy Easy Love julkaistiin vuonna 2011.

Heroldin uusin levy Kim Herold ilmestyi vuoden 2014 lopulla. Uransa alussa Herold kirjoitti laulunsa englanniksi, mutta nyt hän on siirtynyt uusimman levynsä myötä suomen kieleen. Levyllä vierailee tunnettuja laulajia, kuten Heli Kajo biisissä Liian Hauras ja Samu Haber biisissä 35. Kantrihenkinen levy on saanut oikein hyvän vastaanoton ja Heroldilla onkin varmasti mukavasti keikkaa tiedossa lähitulevaisuudessa.

Kim Herold on nähty myös usein televisiossa. Lukuisten musiikkiesiintymistensä lisäksi hän on osallistunut mm. Tanssii tähtien kanssa –ohjelmaan, jossa hän sijoittui viidenneksi, sekä Dancing on Ice -ohjelmaan, jonka hän joutui valitettavasti jättämään kesken selkäkipujen vuoksi. Hän on myös vieraillut monissa muissa suosituissa ohjelmissa, kuten Pokeritähdessä ja Neljän tähden illallisessa. Erityisesti suositun Tanssii tähtien kanssa –esiintymisensä myötä Herold on noussut koko kansan tietoisuuteen.

Kim Herold on tunnettu jo pitkään kovana pokerin harrastajana, jota hän on pelannut usean vuoden ajan, siinä myös hyvin menestyen. Hän on kertonut taktiikkansa olevan se, ettei hänellä ole ennustettavaa taktiikkaa ja hän tykkää höpötellä pelin aikana, pyrkien näin viemään vastustajan keskittymiskyvyn. Hän on myös edustanut Unibetia muun muassa Yyteri Beach -futistapahtumassa. Mikäli olet kiinnostunut tietämään lisää Heroldin suosikkipelistä, Texas Hold’ emista, voit käydä lukemassa lisää sen säännöistä tästä linkistä.

poker-free-header

Vuonna 2014 European Poker Tourin Prahan turnauksessa pidettiin samanaikaisesti pokerin Suomenmestaruuskisat Pot Limit Omahassa ja No Limit Hold ’emissa. Livepokerin SM-kisat olivat avoinna kaikille pelaajille, joilla on suomalainen passi tai henkilöllisyystodistus tai jotka asuvat Suomessa. Myös Kim Herold osallistui kisoihin ja omaksikin yllätyksekseen voitti Omaha-mestaruusturnauksen. Hän pelasi tasaisesti ja sai voittopotin kotiin vietäväksi. Hän on siis tällä hetkellä pokerin Suomenmestari. Vuonna 2015 Kim Herold on jo ollut mukana ainakin Kings Of Tallinn -pokerifestivaalissa Tallinnassa. Hän pelasi siellä sekä Omaha-turnauksessa että avokiinapokerissa.

Kim Herold nähdään tänä vuonna myös hyväntekeväisyyden parissa. Julkisuuden henkilöistä koostuva suunnistusjoukkue Jukolatiimi kerää rahaa VAU:n (Suomen Vammaisliikunta ja -urheilu ry) lasten ja nuorten liikuntaan, pääkohteenaan syksyn 2015 Junior Games -kisat. Tiimiin kuuluvat Heroldin lisäksi Aleksi Valavuori, Kaj Kunnas, Lassi Hurskainen, Jaana Pelkonen, Oona Tolppanen sekä Krista Pärmäkoski. Tiimi on mukana haastamassa yrityksiä mukaan lahjoittamaan varoja vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten liikunnan hyväksi.

Apocalyptica

Wednesday, March 4th, 2015

 

Apocalyptica on monessa mielessä kiinnostava yhtye, eikä välttämättä pelkästään metallifanien keskuudessa, sillä tämä helsinkiläisyhtye poikkeaa useimmista muista rock- ja heavy-yhtyeistä jo kokoonpanonsakin johdosta. Kun bändeissä nimittäin yleensä on sähkökitara, -basso ja rummut, niin Apocalyptican kokoonpanossa on kolme selloa ja rummut.

 

 

Alunperin Apocalyptica tuli tunnetuksi soittamalla omia selloilla tehtyjä sovituksia tunnettujen metalliyhtyeiden kappaleista. Eniten versioita tehtiin Metallicasta, mutta Apocalyptica on soittanut selloversioita myös Black Sabbathista, David Bowiesta, Faith No Moresta, Rammsteinista ja mm. Panterasta. Yhtyeen alkuaikoina musiikki painottui vahvasti näihin cover-versioihin, mutta jo toisella studioalbumilla oli mukana myös Apocalyptican omia sävellyksiä. Yhtyeen kolmannella Cult-levyllä bändin musiikkiin otettiin mukaan rummut, jolloin Apocalyptica muotoutui nykyiseen kokoonpanoonsa. Monet tunnetut laulajat ovat myös vierailleet Apocalyptican levyillä. Yhtyeen musiikkia löytyy myös monista elokuvista ja konsolipeleistä.

 

Apocalyptica on varsin menestynyt yhtye, ja sen albumeja on myyty yli neljä miljoonaa kappaletta ympäri maailman. Yhtye on myös hyvin haluttu konserttiesiintyjä, ja se on esiintynyt varmastikin jo tuhannessa konsertissa eri puolilla maailmaa, mukaan lukien maailman suurimmat rock- ja metallifestivaalit. Ehkä kaikkein merkittävintä on kuitenkin se, että yhtye on luonut kokonaan uudenlaisen musiikin tyylisuunnan: niin sanotun sinfonisen metallin. Tai sello-rockin, kuten bändin jäsenet musiikkiaan itse kutsuvat. Apocalyptica on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimpia suomalaisia yhtyeitä, joka on sekoittanut erilaisia tyylilajeja keskenään erityisen menestyksekkäästi.

 

Judas Priest

Saturday, February 28th, 2015

 

 

Judas Priest on nimi, jonka varmasti jokainen metallimusiikkia joskus kuunnellut ja seurannut tietää, sillä tätä yhtyettä pidetään yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä metallibändeistä. Judas Priest tulee Englannista ja se perustettiin Birminghamissa jo vuonna 1969. Yhtye ehti siis olemaan sellaisten rock-musiikin järkäleiden kuin esim. Jimi Hedrixin, The Beatlesin ja The Doorsin aikalainen.

 

 

Judas Priestilla on takanaan pitkä ja myös tuottelias ura, sillä yhtye on julkaissut 16 studio- ja viisi livealbumia, joita on myyty yhteensä yli 50 miljoonaa kappaletta. Varsinaisen läpimurtonsa Judas Priest teki 1980-luvulla albumien British Steel (1980) ja Screaming for Vengeance (1982) avulla. Näin pitkälle uralle mahtuu luonnollisesti jo useitakin miehistön vaihdoksia, mutta yhtye on vielä nykyäänkin erittäin aktiivinen. Judas Priest on edelleen tuttu vierailija monilla suurimmilla metallimusiikin festivaalilla.

 

Yhtyeen tarina alkaa siis 1960-luvun lopun Birminghamista – samasta kaupungista muuten, josta Black Sabbath on lähtöisin – ja kun paikallinen blues-bändi Judas Priest hajosi vuonna 1970, pyysivät K.K.Downin ja Ian Hill yhtyeessä laulajana ollut Al Atkinsia mukaan uuteen bändiinsä. Samalla Judas Priest -nimi siirtyi uuden bändin käyttöön. Judas Priest soittikin aluksi bluesia, mutta alkoi varsin pian, varmastikin osittain Black Sabbathin innoittamana, soittaa raskaamman tyylisuunnan musiikkia. Sabbath-kitaristi Tony Iomm piti tuohon aikaan myös omaa ohjelmatoimistoa, jonka listoilla Judas Priestkin oli.

 

Kaiken kaikkiaan jälkikäteen voidaan todeta, että jos nyt ei aivan Black Sabbathin suuruinen, mutta kuitenkin varsin merkittävä metalliyhtye kehittyi Judas Priestistäkin ajan myötä. Tätä yhtyettä pidetään erityisesti uudemman metallityylisuunnan yhtenä suurimmista vaikuttajista mm. Motörheadin ohella.

 

SlipKnot

Friday, February 27th, 2015

 

SlipKnot on eräs tämän hetken puhutuimmista alternative metal -tyylisuunnan yhtyeistä. SlipKnotin musiikissa yhdistyvät trash- ja industrial-metalli, mutta bändi on ottanut vaikutteita myös mm. Black Sabbathista, KISSistä, Beastie Boysista ja jopa Jimi Hendrixistä. SlipKnot tulee USA:sta ja huomionarvoista on, että tämä yhtye on myös saanut Grammy-palkinnon.

 

Esiintymisasuinaan SlipKnot käyttää naamioita ja haalareita. Naamiot ovat tyyliltään horroria ja scifiä, joskin kuitenkin hillitymmät kuin mitä olemme esim. Lordin päällä tottuneet näkemään. SlipKnot on perustettu vuonna 1995, ja se teki läpimurron kappaleensa Wait and Bleed avulla. Tämän jälkeen yhtye julkaisi albumit Iowa ja Vol.3, jonka jälkeen suosio vain kasvoi.

 

 

Vuoteen 2003 asti yhtyeen tyyli oli varsin agressiivista ja lauluosuudet olivat usein lähinnä ”murinaa”. Vuonna 2004 yhtye teki eräänlaisen tyylin muutoksen linjassaan. Rytmipuolella SlipKnot kyllä jatkoi raskasta tyyliään, mutta kappaleiden sävellykset sekä laulajan laulutyyli kokivat uudistuksen. Uusi suunta toi kuitenkin menestyksen, sillä kappale ”Before I Forget” toi yhtyeelle Grammy-palkinnon.

 

Vuonna 2008 julkaistu yhtyeen neljäs studioalbumi ”All Hope is Gone” toi taas mukanaan uusia suuntauksia. Nyt mukana oli jopa täysin puhtaita lauluosuuksia. Vuonna 2014 yhtyeestä kuultiin jälleen uutta, kun se julkaisi internetissä singlen ”The Negative One”, ja hieman sen jälkeen myös uuden videon ”The Devil in I”. Maskeistaan ja esiintymisasuistaan johtuen SplipKnot on hyvin teatraalinen yhtye, ja bändin konsertit ovatkin olleet usein melkoisia spektaakkeleita.

Motörhead

Sunday, February 22nd, 2015

Motörheadin voisi sanoa olevan nykyajan nopealle metallimusiikille samanlainen vaikuttaja kuin mitä vaikkapa Led Zeppelin oli aikanaan hard rockille. Tämä legendaarinen englantilainen yhtye aloitti toimintansa vuonna 1975, ja aluksi se soitti varsin selkeästi blues-pohjaista rokkia. Punkin myötä 1970-luvun lopulla alkoi kuitenkin Motörheadin oma tyyli löytyä, ja jo esim. vuoden 1979 Bomber- ja Overkill-albumeissa kuultiin täysin uudenlaista, nopeaa Motörheadia.

 

Yhtyeen perustaja ja johtohahmo on basistilaulaja Lemmy Kilmister. Hän on myös ainoa jäsen, joka on ollut mukana yhtyeessä aivan alusta alkaen. Motörheadin maine ja suosio kasvoivat nopeasti heti alkuvuosistaan ja se oli yksi maailman kovaäänisimmimistä ja nopeimmin soittavista bändeistä 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa. Motörheadin rumpali käytti kahta bassorumpua, mistä tuli myöhemmin enemmänkin sääntö kuin poikkeus muillekin metallia soittavien yhtyeiden rumpaleille.

 

 

Vaikka Motörheadin musiikki on kovaäänistä, raskasta ja nopeaa, sitä ei kuitenkaan voi samaistaa nykyisiin trash- ja speed-metalleihin tai muihin metallin alalajeihin, sillä eroja on kuitenkin runsaasti. Ensinnäkin Motörheadin saundit ovat raskaudestaan huolimatta lähempänä perinteistä hevirokkia kuin nykyiset ”surisevat” kitarasäröt. Motörheadin musiikki säilyi myös punk-vaikutteistaan huolimatta blues-pohjaisena, toisin kuin 1980-luvulla pinnalle nousseiden metalliyhtyeiden, kuten esim. Metallican kromaattisemmat ja erikoisemmat melodiakulut. Myös kitaristien soittotyylit olivat erilaisia, sillä Motörheadin kitarasoolot olivat rock- ja blues-pohjaisia, kun taas nykyaikaisessa metallissa on enemmän vaikutteita klassisesta musiikista. Myös suomalainen Albert Järvinen oli muuten lähellä liittyä Motörheadiin aikanaan.

 

Vaikka Motörhead ei siis ole trash-metal-bändi sanan nykyaikaisessa merkityksessä, se on kuitenkin erittäin merkittävä trash-metallin pioneeri. Entä mistä tulee yhtyeen nimen Ö-kirjain? Legendan mukaan Lemmy ja kumppanit saivat jollakin pohjoismaiden kiertueellaan idean sen lisäämisestä bändin nimeen.